
Tuetun loman myöntäminen
Loma myönnetään eniten tuettua lomaa tarvitseville. Lähetämme kutsut loman saaneille noin kaksi kuukautta ennen loman alkua sähköpostitse tai postitse. Huomioithan, että emme ilmoita kielteisistä päätöksistä.
Loman myöntämiseen vaikuttavat:
Aikaisempi tuettu loma
- Ensi kertaa lomaa hakevat ovat etusijalla.
- Tuetun loman voi saada maksimissaan kolmen vuoden välein ja enintään kolme kertaa kymmenen vuoden aikana.
- Loman myöntämisessä huomioidaan myös muiden lomajärjestöjen myöntämät lomatuet.
Taloudelliset syyt
- Tuetut lomat ovat suunnattu pienituloisille, joiden olisi muuten haastavaa tai mahdotonta päästä lomalle.
- Taloudellisia syitä ovat esimerkiksi pienet tulot, isot velat, sairaudenhoitokulut tai asumiskulut.
Sosiaaliset syyt
- Sosiaalisia syitä ovat muun muassa työttömyys, lomautus, yksinäisyys, omaishoitajuus, perhetilanne, vertaistuen tarve tai muu vaikea elämäntilanne.
Terveydelliset syyt
- Terveydellisiä syitä ovat fyysiset ja psyykkiset sairaudet, vammaisuus.
Loma ja Terveys ry tekee lomapäätökset sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn linjausten mukaisesti.