“Parasta oli kiireettömyys ja yhteinen aika” – Tuettu perheloma toi iloa ja uutta virtaa arkeen

Kirsi Timonen ja Markus Näreaho viettivät lastensa Mikon ja Mintun kanssa ikimuistoisen perheloman Kylpylähotelli Peurungassa.
– Jokaiselle löytyi mieluista tekemistä, ruoka oli maukasta ja majoitus tilava. Oli ihana mennä syömään valmiiseen pöytään, Kirsi kertoo.
Loma innosti yhteiseen tekemiseen
Ennen kaikkea loma antoi sen, mitä arjessa usein eniten kaivataan: yhteistä aikaa ilman kiirettä. Lomalla riitti monipuolista tekemistä.
– Kylpylän lisäksi ohjelmassa oli ohjattuja aktiviteetteja, loistavat ulkoilumaastot ja mahdollisuus treenata kuntosalilla, Kirsi kuvailee ja jatkaa:
– Innostuimme kuntosalitreenistä siinä määrin, hankimme oman soutulaitteen kotiin.
“Parasta oli kiireettömyys ja yhteinen tekeminen.”
Lomamuistot kantavat arjessa
Kirsi ja Markus perheineen nauttivat lomasta yhdessä – edellisestä yhteisestä lomasta oli kulunut jo kaksi vuotta. Loma antoi kaivatun hengähdystauon ja toi iloa yhdessä tekemiseen.
– Kun arjen pyörteissä hengähdyshetket jäävät vähiin, tällainen loma tarjoaa mahdollisuuden palautua, kerätä voimia ja vahvistaa yhdessäoloa, Kirsi sanoo.